Esittely

Poropaimennusleirillä Pellossa huhtikuussa 2018

Koirat ovat kuuluneet aina osana elämääni, mutta vasta lapinporokoirien myötä alkoi varsinainen koiraharrastukseni. 

Koirieni kanssa on tullut kokeiltua montaa eri lajia: näyttelyitä, tokoa, agilityä, MEJÄä, paimennusta, rallytokoa, noseworkia ja hajutunnistusta eli ID-jäljen alkeita.

Kaikkien koirien kanssa on tehty ainakin tottelevaisuustreenä, Rosmariini kanssa kokeisiin asti. Harrastuksien kohdalla on menty hieman sen mukaan, minkä lajin olen olettanut sopivan kullekin koiralle.

Näyttelyiden osalta monta vuotta meni lähinnä vain kehätoimitsijan työn äärellä, mutta nyt tänä vuonna olen innostunut taas käymään enemmän näyttelyissä. 

Koulutukseltani olen erityisopettaja ja biologian ja maantiedon aineenopettaja. Työskentelen kasvatusalalla Kankaanpään kaupungille.

Muuta kasvattajasta

• Kennelliiton kasvattajan peruskurssi ja -jatkokurssi
• Kasvattajasitoumus allekirjoitettu
• Kennelliiton kehätoimitsija jo yli kymmenen vuotta
• Ulkomuototuomareiden alkeiskurssi suoritettu hyväksytysti
• Jäsen:  Kennelliito, Lappalaiskoira ry, Isojoen kennelkerho ry 

Miten minusta tuli lapinporokoiran omistaja?

Lapsuuden kodissani oli suomenpystykorvia ja karjalankarhukoiria, joten myös nämä rodut ovat tulleet minulle varsin tutuiksi. Opiskeluaikoina tuli mahdolliseksi ottaa ensimmäinen ”oma koira”, jonka kanssa pääsisi kokeilemaan koiraharrastuksen eri lajeja.

Vaatimuksena oli myös, että koiran karva olisi helppohoitoinen ja säänkestävä. Yhtenä tärkeänä rotuvaatimuksena oli myös kohtalaisen hyvä terveys.  Rodun kotimaisuus oli bonusta, mutta ei välttämätöntä.

Päädyin lapinporokoiraan pitkällisen rotupähkäilyn jälkeen. Viime metreille asti puntaroin lapinporokoiran ja saksanpaimenkoiran välillä, mutta lopulta lapinporokoira vei voiton.

Ensimmäinen lapinporokoira tuli minulle vuonna 2005, Aikamerkin Rosmariini.  Tällä samalalla tiellä ollaan edelleen, vaikka välillä olenkin kokenut houkutusta myös "vääränrotuisiin": Nykyisin omistan kolme lapinporokoiraa.

Kasvatusajatuksia

Heti ensimmäisestä koirastani lähtien, on tarkoituksena ollut saada omista koirista myös jälkikasvua. Valitettavasti se ei ole kuitenkaan toistaiseksi onnistunut. Jalostuskoiran suhteen vaatimukseni ovat varsin korkealla luonteen ja terveyden osalta. 

Kennelnimeni Lauhan viittaa Isojoella sijaitsevaan Lauhanvuoreen, joka kohoaa noin 200 metriä meren pinnan yläpuolelle. Korkeuserosta johtuen alueen luonto poikkeaa ympäröivästä alueesta. Lauhanvuori on kansallispuistoaluetta. Mietin pitkään sopivaa kennelnimeä itselleni. Halusin ehdottomasti suomalaisen nimen, joka viittaisi mielellään myös jotenkin luontoon.

Jos jossain vaiheessa tulen kasvattamaan koiria, ensisijaisena ajatuksena on kasvattaa hyväluonteisia ja terveitä koiria.  Koiran kanssa eletään päivittäin arjessa, joka voi olla joko mutkatonta tai sitten hieman hankalampaa. Kaunis ja rodunomainen ulkonäkö on plussaa, mutta ei tärkein asia.

Lapinporokoiran omistajana ja kasvattajana tunnen myös osaltani olevani erityisesti vastuussa suomalaisen koirarotumme tilasta ja jatkuvuudesta tulevaisuudessakin. Toivon rodussa säilyvän ne ominaisuudet, jotta rotua voidaan käyttää alkuperäisessä työkäytössään poropaimenena, vaikka harva lapinporokoira enää nykyään tässä tehtävässä toimiikaan.

Millainen on lapinporokoira?

Lapinporokoira on rotuna varsin monimuotoinen sekä ulkomuodon että luonteen osalta, joten vaihtelua koirayksilöiden välillä on todella paljon verrattuna moniin muihin rotuihin. Olen omistanut viisi lapinporokoiraa, jotka ovat olleet keskenään varsin erilaisia.  

Lapinporokoira on ennen kaikkea yksilö. On vaikea päätellä millainen tulevasta pennusta tulee, vaikka tuntisi pennun taustalla olevat koirat. Tästä syystä on myös vaikea kuvailla sitä, millainen lapinporokoira on luonteeltaan. 

Itsenäisyys ja saalivietti

Jos kuitenkin jotain yhteisiä ominaisuuksia listaisin omien koirieni pohjalta, voisin sanoa lapinporokoiran olevan moneen muuhun rotuun verrattuna itsenäinen koira. Tämä voi olla sekä hyvä, että huono ominaisuus riippuen näkökulmasta. Itsenäisenä koirana lapinporokoira irtoaa yleensä suhteellisen kauaksi omistajasta irti ollessaan. 

Myös saalisviettiä löytyy enemmän tai vähemmän. Jossain yksilöissä saattaa esiintyä riistaviettiä, mutta omissa koirissani en sitä ole havainnut. Kun yhdistetään varsin kaukana ohjaajasta liikkuva saalisviettinen, tai jopa riistaviettinen koira, koiran hallittavuuteen panostaa erityisesti pentuaikoina. Ohjaajan tulee olla myös hyvin valppaana, jotta ehtii puuttua koiran toimintaan. Riippuen koiran koulutuksesta, yksilöllisistä ominaisuuksista (esim. saalisvietti ja nöyryys), kouluttajan taitavuudesta ja reaktinopeudesta sekä ympäristöstä, koiraa voi pitää vapaana tai sitten ei.

Ahneus ja koulutettavuus

Nämä ovat lähes aina todella ahneita ruuan perään! Nämä syövät lähes mitä vain ja meillä koirat toimittavat paljolti myös jätemyllyn virkaa. Ruoka on lähes poikkeuksetta helpoin motivaattori koulutuksessa.

Narttujani on yhdistänyt nöyryys ohjaajaa kohtaan, joka mainitaan myös rotumääritelmässä. Myös  ohjaajapehmeyttä saattaa ilmetä, joskus jopa liiaksi asti. Lapinporokoira on älykäs koira, mutta palkkaukseen kannattaa panostaa. Porkkis ei tee pelkästään tekemisen riemusta, vaan tarvitsee syyn toiminnalleen. Ruuan lisäksi jotkut porkkikset palkkautuvat myös leikillä hyvin. Yleensä lapinporokoira ei jaksa tehdä kovin pitkiä aikoja yhtä ja samaa tehtävää.

Vaikea pentuaika

Pentuna lapinporokoira saattaa olla varsinainen riiviö, mutta onneksi ne tuppaavat hieman rauhoittumaan aikuisuuden kynnyksellä. Haukkumista esiintyy yleensä rodussa paljon, onhan rotu alunperin äänellä paimentava työkoira. Onneksi haukkumiseen voi jonkin verran vaikuttaa koulutuksella.

Sosiaalisuus 

Lapinporokoira ei ole yleensä ole kovin koirasosiaalisin koira, eikä siitä välttämättä saa koirapuistokoiraa. 1/5 koiristani ovat olleet koirapuistoon sopivia koiria. Joko koirille tulee helposti riitaa muiden kanssa tai sitten ne eivät vaan yksinkertaisesti ole välittäneet pienestä aidatusta alueesta, jossa ventovieraat koirat pyrkivät lähempään tuttavuuteen. Myös nartut voivat olla toisilleen välillä hyvinkin tiukkoja mimmejä. 

Ihmisiä suhtaan lapinporokoirat voivat olla melko pidättyväisiäkin. Pidättyväisyys ilmenee niin, että koirat eivät oikeastaan välitä vieraista tai koe miellyttävänä sitä, että täysin vieras henkilö tulee koskettelemaan. Itselläni on ollut sekä hyvin ihmisrakkaita, että ihmisiä kohtaan välinpitämättömiä koiria.

Kaupunkiin vai maalle?

Olen asunut koirieni kanssa sekä kaupungissa (Joensuu, Tampere) että maalla. Osa koiristani ovat varttuneet pentuajan maalla omakotitalossa, osa pennusta asti kaupungissa. Kaupunkielämä voi sopia lapinporokoiralle, mutta ei välttämättä. Riippuu paljolti koiran luonteesta! 

Olen huomannut omilla koirillani parhaaksi mahdolliseksi pään nollaamiseksi päivittäisen irti oleilun. Ainakin Kelmi alkaa kaupungissa asuessa ajanoloon keräämään ylimääräistä energiaa, joka alkaa näkyä mm. huonona hihnakäytöksenä, jota ei ilmene maalla asuessa. Rosmariinin ja Elsan kanssa asuin Joensuussa Utranharjun vieressä ja siellä irtioleilumahdollisuudet olivat huomattavasti paremmat kuin Tampereella asuessa. Tästä syystä varmasti koirat sopeutuvat varsin hyvin kaupunkiin, tosin ne eivät olisi halunneet tulla autoon, kun tiesivät "joutuvansa" kaupunkiin maalla oleilun jälkeen. Vaikka Ruska on viettänyt lähes koko elämänsä maalla, se soveltuisi hyvin kaupunkikoiraksi, sillä sitä on niin helppo pitää irti missä vain.

Lisää plussia

Ehdoton plussa rodussa on se, että ne osaavat yleensä rauhoittua silloin, kun mitään ei tapahdu. Lapinporokoiran kanssa ei tarvitse välttämättä harrastaa mitään tavoitteellista, mutta se lähtee kyllä mielellään kaikkeen mukaan, ainakin hengaamaan!

Ulkoilmaihmiselle lapinporokoira on hyvä valinta, sillä se jaksaa kulkea pitkiäkin matkoja mukana mielellään. Koira jaksaa varmasti kulkea saman matkan kuin ihminenkin. Turkin hoidon suhteen tämä on yksi helpoimmista roduista. Harjata täytyy lähinnä karvanlähtöaikana ja koira tarkenee ulkona säällä kuin säällä. Näyttelyitäkään varten koiraa ei tarvitse pestä, sillä turkki hylkii hyvin likaa.

Lapinporokoira sopii hyvin yös ihmiselle, joka haluaa kokeilla erilaisia koiraharrastuksen lajeja, mutta joka ei välttämättä halua kilpailla. 

Elina Uusitalo

Hämeenkyrö/ Isojoki
elina.uusitalo10@gmail.com