Hilla kävi silmälääkärissä

Kuva Pia Lehikoinen

 Kävimme Hillan kanssa virallisessa silmätutkimuksessa Hakametsän klinikalla. Silmien suhteen oli selvästi jo ennakkoon epäilyksiä, sillä molemmissa silmissä oli nähtävissä paljaalla silmällä soikeat vaalean alueet sarveiskalvolla. Näkökyvyssä emme olleet havainneet mitään erityistä.

Pelkäsimme jopa kaihia, vaikka se ei pitäisi olla kovin todennäköisetä Hillan suvun perusteella. Jännittynein tuntein lähdimme klinikalle. Kaikki meni lopulta kuitenkin hyvin. 

Lääkäri havaitsi Hillalla olevan kornadystrofian. Vaiva on lapinporokoirille hyvin epätyypillinen, mutta muutamissa roduissa sitä esiintyy hyvinkin paljon. 

Kyseessä on aineenvaihdunnan häiriö silmässä, joka aiheuttaa kolestrolikiteiden pakkautumisen silmän pintaan. Vaiva ei vaikuta näkökykyyn tai koiran jalostuskäyttöön, kunhan vastapuolena on terveeksi todettu kumppani. Koira pystyy osittain ilmeisesti myös näkemään kiteiden läpi. 

Vaivaan voi vaikuttaa pitämällä koiran ruokinnan rasvapitoisuuden maltillisena. Ilmeisesti kiteet voivat jopa hävitä silmistä. 

Kankaanpään näyttelyn kuvia

 Kankaanpään ryhmänäyttelyssä oli paikalla valokuvaaja ikuistamassa rotu- ja ryhmäkehiä.

Kaikki kuvat on ottanut Eveliina Nokelainen.

Rotukehä oli ulkona. Pekka Teini arvosteli lapinporokoirat.

Paras kotimainen koira. Tuomarina oli Pekka Teini.

Ryhmäkilpailun neljäs sija. Ryhmäkilpailun arvosteli Pekka Teini.

Ruskan tehokasta juoksua on ilo katsella.

Bis-3 veteraani. Veteraanin valitsi Maija Mäkinen. 

Koira seisoo aivan liian lähellä ja katsoo liian ylös.

Ruskasta ensimmäinen lapinporokoirien veteraanivalio!

 

Ruska oli menestyksekäs Kankaanpään näyttelyissä

Pitkään aikaan ei ole tullut piipahdettua näyttelyissä. Muutama vuosi on kaikkiaan nyt mennyt ilman näyttelykäyntejä. Kiitos koronan. Nyt kuitenkin uusien sääntömuutoksien ja veteraanikilpailujen myötä innostuin taas pitkästä aikaa käymään näyttelyissä Ruskan kanssa.

Ruska täyttää syyskuussa 11 vuotta, joten todellisesta vetreästä veteraanista onkin kyse. 

Jämijärvi -ROP-veteraani

Aloitimme maltillisesti Jämijärven näyttelystä pitkän tauon jälkeen. Jämijärven näyttely on meille sellainen jo perinteinen tapahtuma, johon on tullut osallistuttua harva se vuosi jonkun koiran kanssa.

Jämijärvellä oli myös kovin kilpailu parhaan nartun tittelistä. Jännitystä oli loppuun asti, kun tuomari mietti ykkösen ja kakkosen sijoituksia. Lopulta hävisimme parhaan nartun tittelin Suukkosuun Pihlajan Helmelle. 

Saimme kuitenkin ensimmäisen veteraanisertimme ja olimme ROP-veteraani. Tuomarina oli Maija Mäkinen. 

Arvostelussa sanottiin seuraavaa: "10,5v erinomaisessa kunnossa esitetty veteraani. Hyvät mittasuhteet, kauniit linjat. Oikea sukupuoleima. Hyvä pää, silmät ja purenta. Hyvä kaula, runko, kulmaukset, lantio ja häntä. Hyvä luusto ja käpälät. Hyvä karva. Joustavat vapaat liikkeet. Rodunomainen ryhti liikkeessä. Hyvä käytös."

Näyttelyn parhaan veteraanin kilpailussa pääsimme kuuden parhaan joukkoon, mutta sijoitusta ei tällä kertaa tullut.

Jämijärven reissulla tapasin myös Kelmin tyttären Pihjamäen Ulla Taalasmaan. En ole tavannut Ullaa sitten pentuaikojen. Ulla oli oikein aktiivinen ja ihmisystävällinen koira. Ulla harrastaa omistajansa kanssa mm. MEJÄä. Näyttelyhetkellä Ulla odotti pentuja. Myöhemmin Ulla synnytti peräti 13 pennun jättipentueen!

Kauhajoki - BIS 3-veteraani

Kauhajoella tuomari oli innoissaan Ruskasta ja arvostelun jälkeen kehui vielä paljon Ruskan ulkonäköä. Ruskan arvostelussa sanottiin: "Tyypiltään erinomainen veteraani. Erittäin hyvä pää. Kaunis ilme ja korvat. Erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko. Erinomaiset raajat. Hyvä turkki ja häntä. Hyvät sujuvat liikkeet. Miellyttävä käytös." Ruska oli rotunsa paras. Tuomarina oli Paavo Mattila.

Pääsimme siis sekä ryhmäkehään että näyttelyn parhaan veteraanin kilpailuun. Ryhmäkilpailussa ei tullut sijoitusta, mutta BIS-veteraanikilpailussa tulimme kolmanneksi. Tuomarina veteraanikisassa oli Markku Kipinä.

Kankaanpää -Veteraanivalioksi ja BIS-3-veteraani sekä RYP 4

Kankaanpään näyttelyissä saimme varsinaisen jättipotin. Ruska sai kolmannen sertinsä ja saavutti Suomen veteraanivalion arvon ensimmäisenä lapinporokoirana! Tämän lisäksi Ruska sai hienoa menestystä ryhmäkehissä. 

Tuomarina rotukehässä oli Pekka Teini. Arvostelussa sanottiin seuraavaa. "10,5-vuotias loistokunnossa oleva. Hyvät mittasuhteet. Kaunis rotutyyppi. Vahvat leuat. Hyvä rintakehä. Pitkä lantio. Leveä reisi. Tiiviit käpälät. Hieno esimerkki terverakenteisesta alkuperäisestä koirasta."

Tuomari kommentoi myös, että "tämän koiran liikettä voisin katsella vaikka koko päivän". Olen samaa mieltä siitä, että Ruskasta ehkä parasta onkin sen sujuva vaivoton liikkuminen. Oli myös kertonut yleisölle, että hän on katsonut tätä koiraa aikaisemmin näyttelyissä ja ihaillut. Emme ole olleet Teinin arvioitavana aikaisemmin, mutta Jämijärvellä hän oli viereisessä kehässä tuomarina.

Näillä saatesanoilla jäimme jännityksellä odottamaan ryhmäkehien alkua. Näyttelyssä valittiin poikkeuksellisesti paras suomalainen rotu ja voitimme sen. Seuraavaksi valittiin 5 ryhmän voittaja. Tulimme ryhmässä neljänneksi. Pekka Teini arvioi myös nämä kilpailut.

Pääsimme vielä kolmannen kerran isoon kehään pyörähtämään veteraanikilpailun merkeissä. Tulimme veteraanikilpailussa kolmanneksi. Tuomarina oli Maija Mäkinen.

Makeaa tuli siis mahan täydeltä Kankaanpäässä!

Tunnelmia näyttelyistä

 Ensimmäisinä ikävuosinaan Ruska oli melkoinen jännittäjä näyttelyissä ja monet sertit menetimmekin ensimmäisissä näyttelyissä Ruskan väistäessä tuomaria. Kävimme useita kertoja näyttelyissä vain oleilemassa ja fiilistelemässä tunnelmaa sekä muutamissa mätsäreissä hakemassa esiintymiskokemusta.

Kukapa olisi uskonut, että nykyään Ruska tuntuu itsekin pitävän kovasti näyttelyistä ja jopa nauttivan niistä. Näyttelyt ovat mitä helpoin paikka kerjätä makupaloja emännältä ja varsinkin yleisöltä. Ruska valitsee aina potentiaalisesti helpoimman "uhrin" kerjäyksensä kohteeksi ja käy tökkimässä ihmisiä herkkupalojen toivossa. En ole hennonnut kieltää, kun Ruska on nyt noin paljon rohkaistunut ottamaan kontaktia vieraisiin ihmisiin.

On ilo kulkea näin iäkkään ja hyväkuntoisen veteraanin kanssa näyttelyissä. Ruska on ollut koko elämänsä hyvin terve ja hyväkuntoinen koira. Eläinlääkärillä olemme käyneet vain rokotuksilla ja terveystarkastuksissa. Silmätarkastuksessa Ruskalla löytyi verkkokalvon kehityshäiriön (RD) lievin muoto, mutta se ei ole vaikuttanut Ruskaa haitanneen. Kiitos terveestä ja hyväkuntoisesta koirasta Ruskan kasvattajalle Marja Koskiselle. Ruskan sisaruksista vain yksi on toistaiseksi kuollut ja vasta äskettäin. Pentueessa oli viisi pentua.

Toivottavasti Ruska säilyy hyväkuntoisena vielä pitkään ja saamme käydä jatkossakin näyttelyissä. Näin vanhalla koirallahan kunto voi heiketä nopeastikin. Suunnitelmissa on kiertää nyt aktiivisemmin näyttelyissä, jos koiran kunto vain antaa myöden, joten näyttelyissä nähdään!

Kuten yläpuolella sanotaan: Minkä nuorena oppii, vanhana taitaa.

Saajomannussa poroja paimentamassa

Kelmi. Kuva Pia Lehikoinen

 

Kun Etelä-Suomessa kärsittiin kunnon huhtikuisesta lumimyräkästä, me olimme pohjoisessa paimentamassa poroja. Kuten kuvista voi päätellä, mekin saimme osaksemme lumisadetta, mutta meitä ei pyrytys ei juuri haitannut. Tämän leirin olin kerännyt itse sillä ajatuksella, että kerään leirille Kelmin jälkeläiskoiria eli Suomarjoja ja Pihlajamäen U-pentuja. 

Kelmi oli aikaisemmista leireistä poiketen hyvinkin yhteistyökykyinen paimentamaan poroja. Selvää jännitystä oli kuitenkin ilmassa ja Kelmi sukeltelikin lumihankeen varsinkin ensimmäisenä päivänä monia kertoja. 

Vaikka Kelmi haukkuu yleensä helposti ja paljon, koko leirin aikana poroille ei haukkunut kertaakaan. Silloin, kun Kelmi lähtee poroja liikuttamaan, porot kuitenkin liikkuvat hyvin haukkumattakin. 

Kelmi nauttii rapsutteluista paimennuksen jälkeen. Kuva Pia Lehikoinen

Pihjamäen U-pennut

Kelmin Pihlajamäen pentueesta mukana oli Nukka (P. Ulpukka Laineikas) ja Ilona (P. Uskomaton Ilona). 

Nukka

Nukka ja Ilona ovat molemmat hyvin reippaita ja iloisia porkkisnarttuja. Näitä kahta koiraa voisi kutsua vilkkaiksi ja pirskahteleviksi. Näen näissä kahdessa koirassa paljon samaa, kuin Hillassa luonteen osalta.

Ilona oli paimentamassa poroja nyt ensimmäistä kertaa. Nukka on käynyt paimentamassa poroja jo edellisenä vuonna. Molemmat koirat osoittivat oikein hyviä paimennusominaisuuksia.

Ilona

Suomarjat

Kelmin jälkeläisistä mukana oli Hilla ja Muro (Sudenkolon Suomarja Muurain). 

Hilla oli aikaisemmista leireistä poiketen hyvin rauhallinen. Mietinkin, että onko Hilla jotenkin väsynyt tai kipeä, kun oli niin rauhallista menoa ja ei edes kovin paljoa haukkunut poroille. Porot tuli kuitenkin paimennettua hyvin, vaikka samaa intoa ei ollutkaan näkyvissä kuin mitä edellisillä kerroilla. 

Hilla ja lumihattara. Kuva Pia Lehikoinen.

Haukkua Hilla käytti varsin vähän tällä kertaa. Sen sijaan Hilla käytti paimennuksessa apuna paljon omaa liikettä ja kävi komentamassa poroihin lisää vauhtia näykkimällä poroja nilkoista, kuten aikaisemmillakin kerroilla. Kovaa Hilla ei silti poroja pure, lähinnä antaa vähän vauhtia hitaimpiin. 

Hilla on todella yhteistyökykyinen ja nöyrä. Hilla kuunteli taas todella hienosti annettuja ohjeita, liikkui hyvässä yhteistyössä kanssani ja porotkin liikkuvat haluttuun suuntaan ripeästi.

Hilla. Kuva: Pia Lehikoinen

Muro oli paimentamassa nyt ensimmäistä kertaa poroja. Muro on kyllä tottunut isoihin eläimiin, sillä Muro elää nautatilalla. Nuorenpana Muro ei ole osoittanut juurikaan kiinnostusta nautoja kohtaan.  Kesän aikana oli kuitenkin hyvinkin tomerasti siirtänyt nautoja oikeaan paikkaan.

Muro oli heti ensinäkemältä hyvin vahvasti kiinnostunut poroista. Murolle on kehittynyt hyvin voimakas paimennusvietti, vaikka se ei ole kotona näkynytkään. Porohan on paljon helpommin liikuteltava eläin, kuin nauta. 

Muro työskenteli innokkaasti ja käytti todella vahvasti haukkuaan hyväksi. Ongelmaksi koitui lähinnä paimennushalun hillitseminen, sillä Muro oli välillä niin innostunut paimentamisesta, että olisi halunnut toimia omin päin.

Muro

Leiritunnelmia

Tämä leiri oli Saajomannun viimeinen virallinen leiri, koska elimme jo huhtikuuta. Tästä syystä porot olivat jo hyvin jähmeitä liikkumaan ja hyvin tottuneita koiriin. Koirat saivatkin tehdä paljon työtä porojen liikuttamiseksi. Leirillä oli mukana erittäin lupaavia porokoiran alkuja.

Tällä leirillä pääsimme tekemään hieman erilaisia tehtäviä kuin aikaisemmilla leireillä,. Peruskuljetuksen lisäksi koirat saivat siirtää poroja kirnuun ja kirnusta pois. Kaikenkaikkiaan 

Vaikka olimme toisillemme varsin tuntemattomia ennen leiriä, leiritunnelma oli mitä mainion ja juteltavaa oli koirista vaikka kuinka. Toivottavasti pääsemme jatkossakin leireilemään yhdessä. 

Kiitos muille leiriläisille seurasta ja Saajomannun väelle hyvistä neuvoista! Erityiskiitos Pia Lehikoiselle Hillan ja Kelmin kuvista! Ilman sinua, minulla ei olisi ollut omista koirista kuvia lainkaan.